maanantai 26. tammikuuta 2015
Ketä saa kuvata ja missä?
Satakunnan kansan ansiokas video aina hämmentävästä aiheesta - saako ottaa kuvan?
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Badgeja pukkaa
Aloitin jonkin aikaa sitten täydennyskoulutusprojektin, joka tuntuu vievän mennessään. Pelillisyys on kerralla auennut. Koulutuksessa kilpaillaan suoritusmerkeistä, eli badgeista. Oma koulutusohjelmani on kolmesta tasosta kokenein, Some-kehittäjän ohjelma. Ensimmäiset neljä merkkiä on nyt hankittu ja nälkä kasvanut kovasti. Tästä kun Google-mestarin merkistä olen erityisen ylpeä.
Tässä hiukan infoa koulutuksesta:
OsaOppi III – Osaamispisteet pelissä! -hanke
OsaOppi III – Osaamispisteet pelissä –hanke on OPH:n rahoittama pelillinen ammatillisen koulutuksen opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittämisohjelma. Se pohjautuu OPE.fi-taitotasoihin, keskeisenä teemana tieto- ja viestintäteknologian opetus- ja ohjauskäytännön kehittäminen ja edistäminen ammatillisessa koulutuksessa.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Kevään muotivärit
Uuden ja raikkaan luominen, siis visuaalisessa suunnittelussa, printissä, mainostekstiileissä ja niin erdelleen on välillä kiireen keskellä kankeaa. Värit tuntuvat sataan kertaa nähdyiltä. Olen jo vuosia sitten keksinyt tilanteeseen aika hyvän lääkkeen: kvg - eli kysy vaikka googlelta. "kevään muotivärit 2015" tuo oikein hyvän tuloksen. Kevään muotikankaiden sävyjä katsellessa syntyy mielikuva uusista tuulista - oma luovuuskin yleensä herää henkiin. Ja kun mainostekstiilit noudattelevat muotivärejä niistä tykätään enemmnän. Ja myös käytetään.
Tässä tänään haaviin osunut ansiokas muotiblokkaus: http://terapiahuone.blogspot.fi/2014/09/trendivarit-kevaalle-2015.html
Loppukevennykseksi vielä tarkoitus, jota varten ideoita hain: entisen työtoverin väitöskirjan taulukoiden teemaväritys :)
lauantai 3. tammikuuta 2015
Byod-ympäristöön sopivia sovelluksia
Byod(bring your own device) periaatteella toimiessa on välillä olennaista että käytettävä sovellus on olemassa sekä Applea että Androidia käyttäville laitteille. Lisää aiheesta tästä linkistä:
Tilaa:
Kommentit (Atom)
